maanantai 30. joulukuuta 2013

Uudenvuoden lupauksia

Mä en ole yleensä jaksanut tehdä mitään uudenvuoden lupauksia. Joskus oon saattanut päättää tehdä/olla tekemättä jotain, joka ei olekaan sitten pitänyt paria päivää kauempaa. Mitäs hyötyä niistä lupauksista sitten on, jos niistä ei pidetä kiinni? 
uv
Tänä vuonna mun uudenvuodenlupaukset tulee liittymään vahvasti rahankäyttöön. Lähiaikoina mä olen ollut vähän liiankin lepsu rahojeni suhteen ja haluan oikeasti parantaa tapojani. Mulle on piirtynyt paha tapa ostella arpoja - eihän se tosiaan ole iso juttu, mutta kun niistä oikeasti harvoin mitään voittaa. Vaikka suurin osa onkin jotain euron arpoja. Mutta silti! Se saa nyt vähentyä. Mielummin laittaa ne vähäisetkin rahat säästöpossuun..

Toinen lupaus liittyy ulkona syömiseen. Mä oon alkanut käyttäytyä kuin mikäkin kermaperse ja käynyt ulkona syömässä paljon useammin kuin yleensä. Mun pitäis muistaa sellainen juttu, että vaikka johonkin olisi varaa, sitä ei ole pakko tehdä. Joskus saa tietysti hemmotella itseään, mutta sekään ei enää tunnu miltään jos sitä tekee liian usein. Nyt alkaa säästökuuri, etenkin jos kevään suunnitelmat antaa myöten ja pääsen lähtemään reissuun! Bohohooooo...
uv3

Millaisia uudenvuoden suunnitelmia teiltä löytyy? Olis tosi mielenkiintoista kuulla! 

Palaillaan ensi vuoden puolella - viettäkää oikein railakas, mutta turvallinen uuden vuoden aatto muruset :-)

It shouldn't come as a surprise, she got darling hazel eyes

Aleshoppailuja on nyt takana kahden päivän verran ja nyt tajusin, että kauheen moni näistä ostoksista ei kyllä ollut alehinnalla varusteltu.. Mitäpä pienistä! Tässä tulloo pienet esittelyt kaikista.
kuteet3
Koru Cubuksesta, alennuksen jälkeen hintaa jäi noin 13 euroa. Oon pitkään halunnut jotain tämänkaltaista kunnon statement-tyylistä korua ja nyt löysin mieleisen. Ja tietysti silmällä pitäen uuden vuoden kemuja!
kuteet
Mulla meni vähän aikaa sitten mun TopShopista ostetut viininpunaiset farkut pilalle tiputettuani niihin rasvaista ruokaa, jonka tahra ei lähde enää pesussa. Nyt onneksi löysin vastaavat (ja itseasiassa edeltäjiään vielä paremmat) yksilöt Hennesiltä parin kympin hintaan.
kuteet4 Rakastuin tähän Gina Tricotin topin selkäosaan, kun kaikki muu on todella yksinkertaista. Mulla on vähän liian niukasti tällaisia ihan perus juhlatoppeja, joten tälle tulee varmasti käyttöä. 19,90e.
kuteet2
Olen pitkään himoinnut tämän tyylisiä perus paitoja, mutta esimerkiksi kaikki vastaavat joihin olen törmännyt esimerkiksi Zarassa, ovat olleet jotain kolmen-neljänkympin hintaluokkaa. Oon sen verran pihi, että ei ole tullut kuuloonkaan sellaisten ostaminen. Tämän löysin nyt yllättävästi Onlysta hintaan 14,95e ja on todellakin odottamisen arvoinen - tykkään tästä nimittäin tosi paljon!
kuteet1
Hennesillä on tosi kivoja ja hintaansa nähden todella laadukkaita treenitoppeja. Vasemmanpuoleisen sain synttärilahjaksi ja toisen ostin itse, muistaakseni 9,95e kustantaa kappaleelta. Mun elämän motto taitaa olla, ettei treenivaatteita voi koskaan olla liikaa ;-)

Joko olette päässeet alennusmyyntejä koluamaan, vai tykkäättekö edes käydä niissä? 

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Love you every minute cause you make me feel so alive

gege3 ge2takki H&M/ huivi cubus/ housut JC/ kengät Andiamo

Tää mun pukeutuminen noudattaa talvisin aikalailla samaa kaavaa, ainakin näin ulkopukeutumisen puolesta. Nyt kuitenkin saan vähän variaatiota, kun löysin Hennesin aleista tollasen kivan tekonahkahihaisen takin 20 eurolla! Eipä tarvinnut kauaa miettiä ostanko vai en, tykkään tosta ihan sikana. Eilen tosin käveli ainakin viisi samanlaista kadulla vastaan, hehe.. On kylläkin aika tylsän värinen ja varsinkin yhdistettynä kuvaustaustaan, mutta tällainenhan tää Suomen ilmasto on. Jos kaikki menee hyvin, niin mäkin pääsen ehkä vähän pidemmäksi aikaa pois Suomesta sitten keväämmällä. Saa nähdä mitä käy, kerron sitten täällä enemmän jos (ja kun) asia varmistuu! :-)

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joululahjojen esittelyä

Huomenta tyypit! Eilinen synttäripäivä ei ihan mennytkään suunnitelmien mukaan, sillä samalla sekunnilla kun julkaisin eilistä käsittelevän postauksen, poikaystävä ilmoitti olevansa kipeä ja ei päästy yhdessä kaupungille. Tietysti olin ihan maassa ja olin varma että mätänen kotona koko loppuillan viisi kiloa itsesääliä harteillani, mutta sitten päätin ryhdistäytyä. Otin yhteyttä parhaisiin kavereihin ja kyselin illan suunnitelmia. Monella oli menoja, mutta olivat valmiita joustamaan niitä mun takia, ihan mieletöntä! Lopulta ihana Anni lähti mun kanssa shoppailemaan (josta lähdettiinkin sitten vähän köyhempänä takaisin..) ja illalla käytiin leffassa serkun kanssa. Näin sitä huomaa, kuinka hädässä ystävä tunnetaan :-)

Nyt on kuitenkin synttärit juhlittu ja on aika katsastaa mun joululahjoihin päin! Täältä pesee suurin osa lahjoista.
lahjat3
Ihania kosmetiikkajuttuja, joita ei voi koskaan olla liikaa, right? Lushin jutut tuoksuu mielettömän hyvälle ja perus puhdistustuotteita tarvitsee aina. Nappiin meni!
lahjat2
Olin jo pitkään ihastellut Iittalan kastehelmi-lyhtyä kaupoissa, mutta en ollut raaskinut ostaa sitä itselleni. Kun oltiin siskon kanssa jouluostoksilla, vinkkasin tästä hänelle ja voi mikä ihanuus sieltä paketista kuoriutuikaan! Vielä haaveilen siitä maitolasisesta versiosta, se on myös todella kaunis.
lahjat
Mä olin niin liekeissä, kun avasin tätä pakettia. Wohoo, lisää superfoodeja! Oon pitkään halunnut kokeilla uusia juttuja, mutta nää on vaan aika suolaisen hintaisia. Nyt mulla on vähän valinnanvaraakin ;-) Suurta osaa oon päässyt jo testailemaan, kiinnostaisko teitä pieni esittely noista?
lahjat1
Tämä tuote on myös pyörinyt mielessäni pitkän tovin, mutta olen odottanut kiltisti että saisin sen joululahjaksi. Eilen kokeilin jo tehdä tuolla kiharoita, mutta niistä ei tullut ihan sellaiset kuin haluaisin. Pitänee vielä vähän harjoitella, hiljaa hyvä tulee.
lahjat4
Poikaystävä päätti hemmotella mua ihan olan takaa tänä jouluna ja paketista paljastui näin kaunis Thomas Sabon hopeinen kaulakoru. Olen ihan myyty! Tykkään tästä tosi paljon, mutta en uskalla käyttää sitä ihan milloin tahansa. Täytyy vähän valikoida, milloin se pääsee kaulaan!
lahjat5
Mä oon ollut super matti myöhäinen astioiden hankkimisen kanssa. Tässä on mun ensimmäinen oma astia ja alankin nyt keräilemään tota KoKo- sarjaa, jippii! Mulla on aika hyvin jo kaikkea muuta valmiina omaa kotia varten, paitsi just näitä astioita. Kyllä se tästä lähtee.

Esittelypostauksista unohtuu aina joku juttu ja mulla unohtui kuvata nyt saamani Philipsin heräämisvalo. Se on söpö ja pieni, en ole vielä päässyt hirveästi testailemaan. Sen lisäksi sain tietysti vähän rahaa ja suklaata :-)

Miltäs näyttää? Mikä oli sun lempparijoululahja tänä vuonna? 

perjantai 27. joulukuuta 2013

It's my birthday!

Moi vaan kaikille! Tulin tänne ilmoittelemaan parin kuvan kera juhlivani tänään 19. syntymäpäiviäni, jihuu :-D Oon ollut aikaisin aamusta hereillä, ollaan käyty esimerkiksi iskän kanssa Gigantissa palauttamassa erästä joululahjaa ja ostettu uusi tilalle, oon laittautunut tässä ajan kuluksi ja ollut koneella. Taistelin esimerkiksi tämänkin postausten kuvien kanssa ainakin puolitoista tuntia, kun en saanut niitä semmoisiksi kuin olisin halunnut. Miksi mä en osaa edes helpoimpia kuvanmuokkaujuttuja?! Ärsyttävääkin ärsyttävämpää. Noh, antaa olla näin ja ehkä myöhemmin pääsen näyttämään täällä eräitä tietynlaisella muokkaustavalla tehtyjä kuvia.

Kohta lähden kohti sadetta ja Helsinkiä, kun mennään murun kanssa syömään sekä leffaan. Pääsen vihdoin ja viimein katsastamaan uusimman nälkäpelin - saa nähdä mitä tykätään :-) Ja onhan niille kaupoillekin pakko päästä vähän joululahjarahoja tuhlailemaan heheh.. Tässä pari kuvaa illan lookista, heipparallaa kaikille!
paskpask2

torstai 26. joulukuuta 2013

26122013

juu
Lähdössä asioille tässä eräänä vapaapäivänä / Syömässä Salutorgetissa Helsingissä. Syötiin kolmen ruokalajin illallinen ja oi että kun oli hyvää. Tässä kuvassa näkyy jälkiruoka ja alkuruuaksi syötiin kampasimpukoita. Pääruokana puolestaan herkuteltiin vasikalla, oi että. Hieman normaalia tyyriimpi ja fiinimpi paikka, mutta suosittelen joka tapauksessa käymään! / Lohjan ihana sisustusliike
juu2
Sekoiltiin yks päivä siskon kanssa Kinopalatsissa etsiskellen vessaa (johon ei päästy kun ei oltu elokuva-asiakkaita möö) ja otettiin tyhmiä valokuvia. Mä seisoin kaks porrasta alempana tässä kuvassa ja sain aikaan lyhyt-illuusion hohoo :-D / Viime perjantaina baarissa... / Salilla jalkarääkin jälkeen - tän jälkimainingit olikin sitten hauskat kun kaks päivää käveltiin aika huvittavan näköisellä tavalla / Ihania suklaa-pähkinärouhekeksejä, joita leivottiin pari viikonloppua takaperin
juu3
Meidän talossa pyöri pari tällaista pientä tonttua, hihii! Lopulta yksi tonttulakki kuitenkin repeytyi, kun ne ei enää jaksanut tonttuilla.. / Perjantaisten tuparien juhla-asua! Oli kivaa pukea päälle jotain erilaista (hame) jo ihan vaan senkin takia, että en ole koskaan päässyt tuota vaatekappaletta käyttämään / Meidän ihana joulukuusi, jonka minä koristelin! / Vähän sneek peakia joululahjoista <3
juu1
Minä, sisko ja äityli lähdössä joulupäivän päivälliselle isovanhempien luo / Tarvitseeko tää sanoja? S-ö-p-ö. / Ennen joulua olin kaverin kanssa heilumassa Elixian standilla ja paketoimassa joululahjoja. Hauskaa oli! / Uusien lenkkareiden testailua, enpä ole kertaakaan katunut näiden ostamista. Ne on niiiiin mukavat. Ja kauniit. Ja ihanat..

Mitä tykkäsitte postauksesta? :)

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

We wish you a merry Christmas

joulu5 joulu2 joulu3 joulu6joulu joulu1
Vähän kuvia jouluaatolta, joka sujui rennoissa merkeissä. Aamulla käytiin moikkaamassa iskän porukoita ja iltapäivästä eteenpäin rauhotuttiin vaan kotona. Aluksi saunottiin ja laittauduttiin iltaa varten ja sitten alettiin pelata yhdessä Party Aliasta. Ei olla ennen harrastettu peli-iltoja, mutta tää oli tosi kivaa kun kerrankin päästiin kaikki porukalla pelailemaan! Pelien jälkeen syötiin masumme täyteen ja jatkettiin lahjojen avaamisella. Paketeista kuoriutui toinen toistaan ihanempia lahjoja, joista lisää sitten myöhemmin :-)

Tänään ollaan vierailtu isovanhemmilla ja huomenna olis taas arkeenpaluu - töitä ja salia luvassa! Pitäähän noi kinkut ja suklaat karistella pois heti alkuunsa hehe. Mitenkäs teidän joulu on sujunut?

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

But if you’ll really hold me tight, all the way home I’ll be warm

Mun kaikkien aikojen lemppari joululaulu. Rakastan yli kaiken Rajattomien joululauluja, meillä on niiden joululevy ja sitä tulee kuunneltua joka joulu moneen otteeseen <3 Suosittelen kuuntelemaan muitakin heidän biisejään kuin tämän.
feel1feel feel2feel3
Täällä aletaan olla jo ihan valmiina joulua varten. Aamuisen bodypumpin jälkeen kiirehdin tänne kotiin, jossa oltiinkin jo aloiteltu joulusiivoilujen tekeminen. Aloin itsekin hommiin ja aloitin omasta huoneestani, johon olin jo itse halunnut tehdä muutaman muutoksen. Esimerkiksi mulla on ollut muutaman kuukauden tuolla nurkassa Ikean kassi, joka on ihan kauheesti ollut lähdössä kierrätyskeskusta kohti.. Vihdoin sain raahattua sen pois silmistäni ja tää mun pieni huone sai puolitoista neliömetriä lisätilaa (score!). Sen lisäksi tän uuden pöydän raivauksen myötä mulla on ollut korillinen pientä krääsää pyykkikorissa siinä samaisessa nurkassa (joo-o..) ja nyt sain nekin hoidettua piiloon kaappeihin. Kokonaisuudessaan meillä riittää vielä puuhailtavaa, mutta mun huone on jo ihan tip top, jee!

Lahjojakin olen saanut paketoitua ja ne on ihan hyvällä mallilla. Muutama pikkuinen lahja tosin vielä uupuu, hups.. Huomenna ehdin vielä hakea ne, onneksi ne löytyy ihan tosta meidän lähi Cittarista, joten no worries :-) Nyt lähden tekemään kauppalistaa (=menen kirjoittamaan sinne joulutorttutaikinat ja luumuhillot, eihän niitä voi unohtaa) ja jatkan sunnuntai-iltapäivän rentoilua. Ihana joulun odotusta kaikille <3

lauantai 21. joulukuuta 2013

lauantaiaamun fiilinkejä

Satin Jackets - Girl, Forever hy2 hy hy1hy3
Hellurei! Kuvituksena toimii vähän sekalaista seurakuntaa viime päiviltä (tai viikoilta), salaatit käytiin eilen haukkaamassa Factoryssa. Tosi hyvät valikoimat ja isot annokset, suosittelen (sijaitsee Aleksanterinkadulla Aleksi13 yläkerrassa)!

Mutta nyt asiaan, halusin tulla kertomaan teille että mulla on tällä hetkellä aivan jäätävä krapula. Kyllä, haluan kertoa ja kuuluttaa sitä kaikille! Ei vaan, ihan vaan sen takia että mun on pakko avautua tästä hirveästä olotilasta jonnekin - mä vihaan tätä. Juon nykyään todella harvoin ja noh, eilen tuli otettua sitten hieman rankemmalla otteella kupposta. Musta on välillä kiva lähteä viihteelle hyvien kavereiden kanssa ja eilen kyllä menikin kaikki ihan nappiin. Mutta nämä dagen efterit aina muistuttaa mua vaan siitä, että mun kannattais vaan pysyä maltillisella linjalla. Tää on niin hirveä olo - en voi tehdä muuta kuin makoilla sängyssä. Olo on paksu ja raskas, ei yhtään hyvä fiilis toisin kuin normaalisti. Näin sitä saa kärsiä omasta tyhmyydestään! Musta on ihana normaalisti viikonloppuisin herätä rauhassa ja tehdä hyvää aamupalaa, katsella blogeja läpi ja sen jälkeen puuhastella erinäisiä asioita. Tämänkaltaisina aamuina sitä ei pahemmin tehdä, paitsi tätä tietokoneella olemista! Mun piti tänään paketoida joululahjat ja leipoa uudestaan pipareita, mutta mielenkiinnolla näkisin senkin tapahtuvan :-D Kaveripiirissä mut tunnetaan 'ei-koskaan-krapulaa-kello-yhdeksän-hereillä'- tyttösenä, mutta sitten kun tää olotila iskee, se iskee kovaa ja korkealta :-D

Ja nääääin freshisti siis alkoi mun viikonloppu. Onko kellään tänään samoja fiiliksiä? :-D

torstai 19. joulukuuta 2013

Dog days are over

jul3 jul1 jul5 jul4 jul jul6

Tänään on ollut vapaapäivä (=a.k.a aikaa myös blogin päivittämiselle) ja oon tehnyt paljon kaikkea kivaa! Olin esimerkiksi serkun luona hieronnassa ja sen jälkeen hengailin sen luona jonkun tovin. Sitten lähdin seikkailemaan salille - joka ei ollutkaan hirveen helppo homma. Lähdin nimittäin seikkailemaan bussilla väärään suuntaan ja olin yhtäkkiä Maunulassa Malmin sijaan. Muutenkin oon jotenkin toheloinut junien ja kaikkien kanssa tänään, en tiedä miksi haha. Illalla leivoin vihdoin pipareita, eikä sekään mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Kohtalaisia yksilöitä tuli vaan muutama, koska ensinnäkään mulla ei ollut kuin kaksi muottia. Toinen muotti oli mineistä minein ja ne kaikki pienet sitten paloikin uunissa. Viikonloppuna käyn ostamassa kunnon muotteja ja otan uusintakierroksen vielä ennen joulua!

Kuvissa vilahtaa myös mun uudet salikengät - ne on ihan täydelliset! Pitkään olin miettinyt ostavani uudet Niken Free-juoksukengät, mutta en löytänytkään miellyttävää väriä. Sitten myyjä ehdotti mulle tuollaisia Fitness-yksilöitä ja rakastuin päätäpahkaa. Ne on vielä tsiljoona kertaa kevyemmät kuin mun edelliset mötikät - joka ikisen sadan euron arvoiset. Mitä tykkäätte?

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulu on jo ovella

silkki4 Halusin vaan tulla moikkaamaan je kertomaan vähän kuulumisia! Mulla on nyt tosi hyvä fiilis ens viikolla häämöttävän joulun ja sen myötä tulevien muutaman päivän vapaiden takia. Mun karkkilakko ei kestänytkään ihan jouluun asti (buu, miks kaikki arvas tän), mutta koitan sinnitellä vielä tän viikon mahdollisimman niukilla herkuilla! Tänään käväisin salilla pyöräilemässä ja sen jälkeen pumpattiin vatsat, nyt on hyvä fiilis. Kohta lähden kaupan kautta siskon luo yökyläilemään, mulla on suunnitelmissa ostaa vihanneksia ja dippiä - ihanaa!

Tällä viikolla suht iisejä duunivuoroja luvassa - tässähän alkaa olla jo ihan joulumeingeissä. Joululahjojakin on tullut jo hankittua. Mites siellä, joko tontut koputtelee?

torstai 12. joulukuuta 2013

Silkkitehtaalla

silkki5 silkki2 silkkisilkki3silkki1
Tänään kuvailtiin vähän Tikkurilan Silkkitehtaalla, kun mulla on ollut vapaapäivä ja kuvausseuraakin kumma kyllä löytyi! Käväistiin myös parilla kirpparilla ja Jumbossa (taas), mukaan tarttui Kontista eräs kiva bleiseri tosi halvalla. Oon ollut tänään ihan överi väsynyt ja tekis vaan mieli nukkua koko ajan, mutta lähden tästä kuitenkin kohta salille jos sieltä sais vähän lisää energiaa. Oon nyt innostunut spinningistä pitkästä aikaa, saa nähdä kuinka hapottavaa siellä on tällä kertaa - nimimerkillä viimeksi ihan viimeisillä voimillaan vedellyt ahertaja..

See you later!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Here I am again

Nää puhelinkuva- postaukset on saaneet ihan positiivisen vastaanoton ja alan itsekin jopa vähän lämmetä näille, niin tälltä taas pesee - lähiaikojen tekemisiä suoraan puhelimeni syövereistä!
Kynttilöiden, jouluvalojen ja uuden kirjoituspöydän fiilailua /Käytiin äidin kanssa hörppäämässä herkulliset Jungle Juice Barin smoothiet shoppailujen lomassa /Tämmöinen ihana unilelu mulla oli eräs päivä ennen kun piti lähteä töihin päikkäreiden jälkeen.. Arvatkaa kumpi voitti 6-0, räntäsade vai tämä? /Hepsankeikkailua taas kerran
Lähdössä juhlistamaan erään tytsyn lakkiaisia! /Voi kun se on kaunis. Niin se pöytä siis. /Herkulliset drinksut Annankadulla - tuonne palataan vielä ihan varmasti /Tänään Zarassa posettelua sillä välin, kun kaveri oli sovareissa hohoo
Minun vauva /Jos pitäis vaita joku albumi jossa on kaikki biisit hyviä, se on tämä. Ihan törkeetä, miten tän naisen ääni ja sanoitukset lumoaa mut täysin /Pikkujouluilua ja ihana Henrietta <3 /Factoryssa lounaalla Jenniferin kanssa. Tuolla on todella hyviä salaatteja!

Mitäpä teidän keskiviikkoon kuuluu?