maanantai 26. marraskuuta 2012

SICK AND TIRED

Haudi hau ihanaiset, täällä kirjoittelee otsikostakin päätellen kipeä ja väsynyt kata. Blogissa onkin ollut nyt vähän hiljaiseloa ja ainakin omalta osaltani se johtuu koeviikosta, taisitte arvatakin niin. Tänään olin koulussa vaan pohjatunnilla ja sieltä lähdettiin Rikhardinkadun kirjastoon lukemaan yhteiskuntaoppia Henskun kanssa. No, lukemaan ja lukemaan.. Ei mun keskittyminen hirveesti siihen riittänyt, mutta kyllä mä sain niitä asioita vähän kertailtua ja luettua muutamia kappaleita. Huomenna sen näkee kokeessa, kuinka hyvin onnistuin!
17894 Tässä on nyt kuvia viikonlopulta parhaan ystävän synttäritunnelmista, sekä tältä päivältä jotain satunnaisia sellaisia. Vikassa kuvassa näkyy eiliset shoppailut lindexistä - ihanat yöpökät! Mulla on ollu kotona vaan kaikkia rumia oloasuja ja oon nyt yrittänyt skarpata tän asian suhteen. Ootteko te samanlaisia että heitätte kotona yleensä päälle vaan jotkut rumat rönttövaatteet ettekä saa ikinä aikaiseksi ostaa mitään siistejä? Mä ainakin oon, paitsi nyt oon jo vähän edistynyt, hah!

Oon jo pitkän aikaa halunnut lukea jonkun hyvän kirjan, sellasen johon oikeen tempautuisi mukaan. Kirjoitusten jälkeen mun pitikin käydä lainaamassa joku, mutta tietenkin se on jäänyt. Tänään sitten otin itseäni niskasta kiinni ja päätin lukea jonkun kirjan ennen kuin alkaa taas kevään kirjoituksiin lukeminen. Otin kolme vaihtoehtoa ja toivottavasti edes joku noista on hyvä! Ajattelin nyt illalla skipata ton yhteiskuntaopin pänttäämisen ja voisin sukeltaa sängyn alle romaanin kanssa. Tää on mun filosofia, että huomiseksi täytyy rentoutua, right? :-D

Onko teillä mitään ykköslempparikirjaa, jonka voisitte aina vaan lukea uudelleen ja uudelleen? Vinkkejä otetaan mielihyvin vastaan. Ihanaa viikon alkua kaikille :-)

torstai 22. marraskuuta 2012

STAY STRONG, WEEKEND IS COMING SOON!

Katan postaus:

Kiitos edelliseen postaukseen laittamistanne kommenteista, tuli paljon parempi mieli! Eilen yöllä en meinannut saada unta, kun kaikki maailman asiat pyöri päässä samanaikaisesti. No mutta se siitä, tänään
olikin jo miljoona kertaa parempi päivä. Olin koko päivän nimittäin mielenkiintoisessa työkoulutuksessa ja tästä eteenpäin olenkin tarpeeksi pätevä tekemään kyseisessä paikassa duunia (ainakin toivotaan näin). Tapasin todella mukavia ihmisiä ja ilmapiiri oli keveä, ei todellakaan mitään tiukkapipomeininkiä. Hyvä mieli siis jäi ensimmäisestä koulutuksestani!

Viiden jälkeen pääsin lähtemään sieltä ja suuntasin suoraan salille. Kuuden tunnin istumisen jälkeen kaipasin kaikkea muuta kuin lisää istumista/sisällä olemista joten vedin hullun tehotreenin salilla. Vatsoja, kylkiä, selkiä, lisää vatsoja ja kylkiä kahvakuulalla ja painoilla ja lopuksi 20 minuuttia crossarilla juoksemista minuutin tai kahden välein spurtteja tehden. Huh huh, tulipa hyvä fiilis! Kamalat vieroitusoireet treenaamisesta jo kahden päivän jälkeen, hah.

No mutta, en höpöttele enempää, sillä englannin kirjat (valitettavasti) jo kovasti odottelevat mua, sillä huomenna olis koe, kuten myös lauantaina..Jee. Tässä mulle aika epätyypillisiä asukuvia ja vieläpä taitavasti jalustalla otettuja, mutta eiköhän nämä kelpaa. Heippa ihanat!


1243 Mitä tykkäätte asusta? Uusi korukin pääsi jo käyttöön, jipii!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

MÄ TAHDON MATKUSTAA POIS JONNEKIN, ENTISESTÄ POIS JUNA VIE

Ribbet collage
 kuvat weheartit.com

Täällä kirjoittelee Kata! En tiiä mistä aloittaisin, mutta pakko avautuu jonnekin kun ahdistaa niin paljon.. Eilisen kamaluuspäivän jälkeen nimittäin uskoin, että toista samanlaista ei voi vähään aikaan tulla. Katsotaanpas vaan, kun nukutaan yön yli. Tervetuloa keskiviikko, kahta kamalampana. Kävele kotiin koulusta ja kotiin päästyäsi kaadu sohvalle ja purskahda itkuun.

Nyt on päällä sellainen ahdistus ja sellainen olo, että en jaksa tällä hetkellä yhtään mitään. Niinkuin kuvista voikin jo päätellä, mä en esimerkiksi yhtään enää jaksaisi kiinnostua koulusta. Jokainen aamu on nykyään sängystä monien torkkujen jälkeen ylös pääsemistä, kouluun kahvin voimin raahautumista ja siellä koko päivän pakolla istumista. Oloa ei helpottaneet tänään palautettavat pari tehtävää englannista ja uskonnosta, kun naaman eteen rävähtää kaksi ei-odotettua tulosta. Silloin muhun iski epätoivo, et musta on tullut huono. Viime kerta, kun jaksoin panostaa oli syksyn ylioppilaskirjoitukset. Onneksi sieltä se yksi E kuitenkin tuli, mutta silti. Ei jaksa, ei kertakaikkiaan jaksa enää kiinnostaa. Uskon, että enemmän kuin pari silmäparia lukee tätä tekstiä ja ajattelee täysin samalla tavalla. Pitäiskö abivuonna jaksaa vielä panostaa? Pitäisi. Jaksaako sitä suurin osa ihmisistä tehdä? Enpä usko. Mä tarvitsisin niin paljon enemmän unta. Miljoonan tunnin yöunet jonka jälkeen sais vaan hengata kotona yöhousuissa ja katella tv-sarjoja. Tuntuu, ettei mulla ole enää aikaa treenatakaan, tehdä sitä ainoaa asiaa mikä pitää mut koulupäivien saralla järjissä.

Toinen päätä pyörittävä juttu on tulevaisuudensuunnitelmat. Häh, pitäiskö nyt jo tietää mihin kouluun hakis keväällä? Missä vaiheessa musta on tullut niin vanha, että pitää itsenäisesti päättää tällaisista suurista asioista. Miksei joku voisi päättää niitä mun puolesta? Oon jo jonkun aikaa halunnut hakea kauppikseen ja se tuntuis sellaiselta oikealta vaihtoehdolta mulle. En vaan luota itteeni tarpeeksi, että kuvittelisin pystymään päästä sinne sisään. Tiedän nyt, etten mielelläni haluaisi pitää välivuotta, että kyllä mun ainakin pitäis yrittää hakea nyt keväällä jonnekin. Alunperin mun unelmana on kyllä ollut tehdä tulevaisuudessa jotain luovaa, esimerkiksi graafista suunnittelua tai valokuvausta, mutta pakko ajatella mun rahallista tilannetta joskus kymmenen vuoden päästä. En nimittäin uskalla ottaa sitä riskiä, että en saisi töitä, hakijoita niillä aloilla kun on niin paljon ja paikkoja vähän. Tiedän, että pitäisi tehdä sitä mitä oikeasti haluaa, mutta en mä pysty lähtee epävarmuuden tielle.

Kolmas asia mikä mulle on jo jonkin aikaa aiheuttanut päänvaivaa on tää paikka missä asun. En kestä tätä elämää täällä, haluun vaihtaa maisemaa. Helsinki, Espoo, joku muu kuin Vantaa. Mä oon nähnyt kaiken täällä ja lievästi sanottuna tää paikka missä asun (tai ei tarkalleen asuinpaikkani, mutta alue jossa kuljen päivittäin) on ällöttävä paikka ja en millään haluaisi katsella tätä enää hirveän pitkään.

Sellaista asiaa tällä kertaa, onko siellä samojen ongelmien kanssa painijoita? Tää on niin ahdistavaa, kun yhtäkkiä pitäis jaksaa tehdä niin paljon suuria juttuja samanaikaisesti, huh huh. Ehkä tää tästä vielä helpottuu.

tiistai 20. marraskuuta 2012

MY NEW LOVE

Heipparallaa, täällä postailee just suihkusta tullut pyyheturbaanipää, joka miettii ja pähkäilee pelastusvaihtoehtoja omille hiuksille. Tuntuu siltä, että ne on mennyt vaan entistä huonompaan kuntoon parin kuukauden takaisen värjäyksen jälkeen ja ainoa pelastava vaihtoehto nyt tuntuu olevan leikkaaminen. Toisaalta oon aina haaveillut lyhyistä hiuksista, mutta en varmastikaan osais elää niillä! Pitkät on aina olleet se mun juttu. Mutta toisaalta, miksi ei? Osaisitteko te kuvitella mua sellaisilla vähän polkkaa pidemmillä hiuksilla? (esimerkki KLIK!)

IMG_9573 eilen kävin siskon kanssa kaupoilla ja mukaan tarttui tällainen koru hennesiltä. Olin jo aiemmin katsellut tätä, mutta en Jumbon lauantairuuhkiin jaksanut jäädä jonottelemaan. Huomaa selkeesti tän mun säästökuurin aikana, että kun pitkästä aikaa ostaa edes jotain pientä eikä kuluta koko ajan uusiin juttuihin, ostaminen tuntuu paaljon paremmalta! En malta odottaa että pääsen käyttämään tuota. IMG_9418 IMG_9621    IMG_9582Lempparikynsilakat at the moment! Vasemmalta katsottuna gina tricot, Lumene ja H&M

Tässä nyt vaan muutamia kuvia, kun teki mieli kuvailla jotain tässä illalla. Äsken tein herkullista makaronilaatikkoa ja tänään kun on ollut oikeastaan kaikin puolin epäonnistunut päivä, olen iloinen että kohta pääsen nukkumaan. Uusi yritys sitten huomenna, jospa kaikki toimis sitten vähän paremmin :-)

- Kata